torstai 23. tammikuuta 2014

Photoja ekalta viikolta

Jokunen valokuva ekan viikon sukelluksilta.
















Ensimmäinen viikko saarella


Ekan viikon ohjelmaan on kuulunut mm. talon tapojen opettelua, tankkien täyttöä, sukelluskamojen roudaamista, regulaattorien huoltoa, baarihommia ja yleistä asiakaspalvelua. Ja tietenkin sukeltamista ja kuvaamisen opettelua pinnan alla.

Edellinen sukellus oli syksyllä Suomessa kylmässä ja pimeässä vedessä, kuivapuvussa, johon vuosi ämpärillinen vettä. Homma toimii täällä erilailla. Shortsit ja T-paita on riittävä varustus ja näkyvyys on kelistä riippuen 10-40 metriä.

Ensimmäisen sukelluksen kävin totuttelemassa ilman kameraa. Seuraavalle otin kameran testiin.

VA-kamerakalustona mukana on:

Kamera: Sony RX100 II

Housing: Nauticam NA RX100-II

Wide-angle: FIT

Macro: Nauticam SMC

Salamat: 2x Sea&Sea YD-S1

Arms: 2x Nauticam 20cm floating + 2x Nauticam 20cm

Focus light: FIT 1200

Vaikka kuvaaminen maan päällä on hyvinkin tuttua puuhaa, muuttuu homma pari astetta hankalammaksi pinnan alla.

Sen lisäksi, että yrittää säätää kameraa oikeaan kulmaan ja oikeille asetuksille, pitäisi yrittää hallita oma noste ja tasainen hengitys sellaiseksi, että pysyy itse edes paikalla. Macro-kuvauksessa se korostuu eksponentiaalisesti. Koittakaa ottaa macrokuvia maassa olevistä ötököistä niin, että makaatte mahallanne keinussa ja joku hieman heiluttaa sitä koko ajan.

Yhden päänvaivan kuvaamiseen pinnan alla tekee valkobalanssi. Punaisen valon määrä alkaa vähenemään välittömästi pinnan alle mentäessä. RAW-kuvia kuvaavalle se ei ole sinänsä mikään mahdoton homma, mutta videota kuvatessa jos WB ei ole kohdillaan, on editissä ongelmia. Automaattiasetuksilla kuva on väistämättä sinistä/vihreää, vaikka omat silmät pinnan alla adaptoituvatkin vallitsevaan valoon jossain määrin. Sony RX100 II ei kykene määrittämään valkobalanssia WB-slatesta kovinkaan syvällä. WB erroria pukkaa ja kuva on kauttaaltaan sininen. Onneksi yhden treenisukelluksen päätteeksi totesin, että Kelvinit ja vihreän/magentan pystyy määrittelemään silmämääräisesti vastaamaan todellisuutta.

Salamoilla kuvatessa WB pitää tietysti asettaa salamoiden värilämpötilan mukaan. Salamoiden käyttäminenkään ei ole automaattisesti hyvä juttu. Niitäkin pitäisi osata säätää ja kohdistaa samalla, kun pitää itseään irti koralleista, etteivät ne vaurioidu. Salamalla valaistessa meren elävien värit näkyvät luonnollisena, mutta salamoiden oikeaan paikkaan kohdistaminen ja salamoiden voimakkuuden säätäminen kohdilleen ei olekaan niin yksinkertainen juttu. Varsinkin, kun Sony RX100 II:n LCD näyttö ei enää näytäkään valotusta oikein, kun kamerasta laittaa salaman päälle. Seuraavan viikon agendana on muistaa katsoa niitä valotusmittareitakin, pelkän LCD-näytön kuvan tuijottamisen sijaan...

Sukeltaessa keskittyminen kuvaamiseen on sen verran hankalempaa, ainakin näin alkuun, että pienetkin jutut, mitkä pinnan päällä on itsestäänselvyyksiä, muuttuvat asioiksi, joita pitää miettiä tosissaan ja järkeillä etukäteen.

Ekan viikon oppeja VA-kuvaukseen:

1. Tarkista kamat ennen sukellusta. Kerran loppui akku ekan sukelluksen puolivälissä, kerran jäi laajiksen kiinnitykseen adapteri bungalowille.

2. Tarkista kameran asetukset ennen veteen menemistä. Edellisen illan asetukset ei välttis oo parhaat seuraavana päivänä.

3. Käytä manuaaliasetuksia. Automaatti ei vaan toimi veden alla. Ainakaan optimaalisesti.

4. WB-kortista on hyvä ottaa kuva, niin Lightroomissa on helpompi laittaa värit kohdilleen.

5. VA optiikoiden välistä ilma pois heti kun menee veteen. Vesikuplat putkien välissä on vähän huonoja kuvien kannalta.

6. Kysy oppalta mitä kyseisellä sukelluskohteella on. Ei oo kiva pitää macroa kameran nokalla kohteella, jossa on paljon värikkäitä koralleja ja maisemia ja heti perään laajista kohteessa, jossa on iso seinämä aivan täynnä erilaisia pikkurillin pään kokoisia öttiäisiä.

Netti kun ei oikein ole kaytossa kunnolla, niin koitan ladata kuvia niin pian kuin mahdollista :

Matka Bunakenille

Matka Helsingistä Lontoon kautta Singaporeen meni nopeasti ja vailla ongelmia. Perinteisesti leffoja katsellen ja nukkuen. Singaporessa vietettiin Pian ja Larin kanssa päivä ihmetellen Arab Streetin liepeillä olevia ostareita, ravintoloita ja elämää. Yön vietimme kivassa hostellissa (shophouse.sg. Suosittelen. Yö maksoi muistaakseni 14€). Aamulla koitimme käydä läheisessä sukelluskaupassa tekemässä viimehetken ostoksia, mutta se oli kiinni; matka jatkui kohti Bunakenia.

Singaporen kentällä tuli ensimmäisen kerran hieman hämminkiä matkatavaroiden painosta. International-lennoilla painoraja on 20kg, mutta Jakarta – Manado -lento onkin domestic ja painoraja on 15kg + käsimatkatavarat 7kg. Oma rinkka painoi vaivaiset 21,5kg ja käsimatkatavarat 16kg. Kamerakaluston roudaaminen mukana tuo omat haasteensa. Onneksi Pian rinkka oli alipainoinen, jolloin yhteispaino ei ollut niin älyttömästi yli. Hieman joutui piilottelemaan kameralaukkua ja nostelemaan sitä niin, etteivät virkailijat kiinnitä sen painoon huomiota. Muutama kirja rinkoistasta ulos, juosten koneelle ja matka jatkui kohti Jakartaa.

Jakartassa tuli hieman lisää haasteita vaihtolennolle ehtimisessä. Indonesiassa kaikki ei ole ihan niin yksinkertaista. Viisumit kuntoon, matkatavarat hihnalta, tullin läpi, bussilla toiseen terminaaliin, juosten myöhässä check iniin. Lento oli lopulta 30min myöhässä. Todennäköisesti meidän matkatavaroiden takia...

Jos Jakartassa oli ongelmia, niin ne tuppaavat kertaantumaan, mitä lähemmäs Bunakenia päästään. Manadossa oli pahimmat tulvat koskaan ja tie lentokentältä keskustaan oli poikki. Pitkää kiertotietä pitkin pääsimme perille Istanaku-hotellille. Hotelli on uusi ja oikein hyvä. Kaksi hotellihuonetta maksoi yhteensä 33€/yö. Hotelli oli sen verran ylempänä, ettei tulva vaikuttanut sinne asti, mutta muutama kortteli toiseen suuntaan kadut olivat täysin veden vallassa. Pahimmillaan vettä oli useita metrejä. Moni menetti käytännössä kaiken.

Seuraavana päivänä menimme vuokra-autolla takaisin lentokentälle ja sieltä toiseen satamaan, koska Living Coloursin vene ei päässyt hakemaan meitä merenkäynnin takia Manadon satamasta. Matka kaupungin läpi oli oli aika surullista katseltavaa. Ihmiset kärräävät kodeistaan mutaa kottikärrykaupalla ulos, katonrajassa näkyy vedenpinnasta muodostunut mutainen raja, puhelimet eivät toimi, taksit eivät kulje, liikenne on sekaisin, siltoja on romahtanut, armeija hoitaa kaaosta.



Living Coloursin vene toi meidät Bunakenin saarelle Lorenson resorttiin, missä on meidän koti seuraavan kuukauden ajan. Noin 500 metrin päässä LC:n resortista. Kaksi huonetta, kolme isoa sänkyä, suihku ja terassi. Täällä on ihan hyvä olla.

Saarella ollaan melko eristyksissä kaikesta. Living Coloursin nettitorniin iski salama jokunen päivä sitten, joten internettiä ei oikein ole saatavilla. Korjaajilla on Manadossa hieman muutakin tekemistä.

 

tiistai 14. tammikuuta 2014

Mistä tämä blogi kertoo?

Tässä blogissa aiheena on vedenalainen elämä sukeltajan ja kuvaajan näkökulmasta.

Sukeltajana olen vielä toistaiseksi melko noviisi. OWD kurssin kävin Thaimaassa Koh Taolla suomalaisessa Koh Tao Divers -sukelluskeskuksessa 2011. Vedenalainen maailma oli sen verran mielenkiintoinen, että palo pinnan alle jäi. 2013 syksyllä aloitin Ylä-Savon Ammattiopistossa Seikkailuohjaaja-koulutuksen, jossa syventävinä opintoina valitsin sukelluksen.

Koulun puolesta suoritimme Suomessa AOWD ja Rescue Diver -kurssit syksyllä 2013. Tarkoituksena on vielä YSAO:ssa suorittaa Dive Master -kurssi kesällä 2014. Katsotaan kuinka käy...

Opintoihin kuuluu luonnollisesti myös työharjoittelua. Pitkään mietin missä ja minkä lajin tiimoilla harjoittelun suorittaisin, kunnes asia valkeni. Jaakko Aalto ja Mia Huopalainen Living Colours Diving Resortilta (Bunaken, Indonesia) lupasivat harjoittelupaikan sukelluskeskukselta, jossa kävimme jouluna 2012 sukeltamassa.

Seuraavan kuukauden puuhastelen siis Living Colours Divingilla työharjoittelussa.

Koska teen normaalisti työtä kuvaajana ja leikkaajana TV-tuotannoissa, oli melko luonnollista laajentaa sukeltaminen myös vedenalaiseen kuvaukseen.

Seuraavan kuukauden ajan ihmettelen siis blogissa työharjoitteluani sukelluskeskuksessa ja aikaani pinnan alla kameran kanssa.

-Matti Salmijärvi